Minun tahtoni

Tiesitkö tämän testamentin todellisesta tarpeesta?

· 530 sanaa · noin 3 minuuttia

Nykyään on saatavilla runsaasti tietoa testamenttiin liittyen. Julkaisut pursuavat tietoa siitä, kuka voi laatia testamentin, kenen kannattaa laatia testamentti ja millainen testamentti tulisi laatia. Vaikka tietoa on saatavilla runsaasti, miksi kuitenkin vain noin 15% suomalaisista on sitten laatinut testamentin?

Normaalisti puolisot lähtevät pohtimaan testamentin tekemistä siinä vaiheessa kun halutaan vahvistaa lesken asemaa tai sulkea lasten aviopuolisot pois perinnöstä. Yleisin syy tähän voi olla se, että ihmiselle on tullut lisää ikää, lapset alkavat avioitua, varallisuutta on kertynyt ja velat on maksettu. Hyvin usein myös ajatellaan, että testamentti sopii vain iäkkäille ihmisille eikä ole ajankohtaista laatia testamenttia hirveän nuorena. Alhaiseen testamentin laadintaprosenttiin voi myös vaikuttaa niinkin yksinkertainen syy kuin ajatus siitä, että lainsäätäjä on jo avioliittolaissa ja perintökaaressa turvannut lesken ja perillisten asemaa tarpeeksi.

Aikakautemme merkittävimmät muutokset

Viimeisten vuosikymmenten merkittävimpiä muutoksia ovat olleet kotitalouksien nettovarallisuuden kaksinkertaistuminen, uusperheiden merkittävä kasvu sekä vapaan liikkuvuuden lisääntyminen. Maailma on kokenut suuria muutoksia ja siitä syystä on aivan aiheellista kysyä, miten paljon todella tiedämme testamentin todellisesta tarpeesta?

Varallisuuden kasvu

Nykysukupolven varallisuuden kasvu on merkittävää aikaisempiin verrattuna. Tänä päivänä, vuosisadan aikana hankittu omaisuus alkaa realisoitua nuoremmille sukupolville ja tämän lisäksi nykyinen sukupolvi nauttii oman varallisuutensa huomattavaa kasvua. Tavanomaisen ansaintatavan rinnalle on noussut uudenlaisia tapoja kerryttää omaisuutta osake- ja rahastosijoittamisella, asunto- ja kiinteistösijoittamisella tai perustamalla oma yritys.

Aikakautemme on myös kehittänyt uudenlaisia mekanismeja varallisuuden kasvattamiseksi. Nykyään ihmiset voivat kerryttää huomattavan omaisuuden sosiaalisen median kautta sisällöntuottajana ja vaikuttajamarkkinoijana tai omaisuus voi koostua erilaisista rinnakkaisvaluutoista, joiden säilytys tapahtuu ns. kylmälompakoissa.

Tulevaisuudessa ollaan tilanteessa, jossa ihmisten kokonaisvarallisuus koostuu erilaisista merkittävistä omistusoikeuksista, joiden säilytys on jakautunut useaan eri lähteeseen. Tällaisessa tilanteessa ja erityisesti testamentin puuttuessa, kuoleman jälkeinen omaisuuden selvittely ja pesän hallinnointi on erittäin hankalaa ja monimutkaista.

Uusperhe

Toinen jäämistösuunnittelun kannalta merkittävä asia on uusperheiden räjähdysmäinen kasvu. Ydinperhemallin rinnalle on tullut useista erilaisista perhekokonaisuuksista koostuva joukko uusia perhekokonaisuuksia, joiden turvaamista ei lainsäädäntö vielä yleisesti tunne. Uudet perhemallit haastavat jäämistösuunnittelua ja testamentin tekemisen tärkeys korostuu entisestään.

Tulevaisuudessa, uusperheet voivat olla tilanteessa jossa elämää on eletty yhdessä, omaisuutta on kartutettu eri tavoin ja toisen vanhemman äkillinen kuolema johtaa tilanteeseen, jossa jälkeenjäävä puoliso ottaa hoitaakseen uusperheen asiat ja mahdollisen kuolinpesän hallinnoinnin ja jakamisen. Mikäli perheessä on kuolinhetkellä alaikäisiä lapsia ja testamentti puuttuu, pesän asioiden hoito hankaloituu. Pahimmillaan kuolinpesässä voidaan olla tilanteessa, jossa pesään on määrättävä kuolleen vanhemman lasten edunvalvoja. Pääsäännön mukaan lapsen biologiset vanhemmat ovat lapsen edunvalvojia, jolloin pesässä ollaan tilanteessa, jossa pesän asioita hoitavat yhdessä nykyinen kumppani ja entinen kumppani.

Liikkuvuuden kasvaminen

Yksi tämän päivän huomionarvoinen trendi on ollut suomalaisten entistä rohkeampi asenne ulkomaille muuton suhteen. Ulkomaille muuton myötä myös jäämistöasiat muuttuvat. Muuton myötä henkilön perintöasioiden käsittely sekä verotus siirtyvät sen maan viranomaiselle, jossa henkilö kuolinhetkellään asui. Mikäli tämä halutaan välttää on testamentin vaikutus merkittävä. Testamentti on ainut tapa määrätä jäämistön käsittely Suomen lakien mukaisesti.

Testamentin tärkeydestä

Olemme kulkeneet pitkän matkan siitä, mihin tarpeeseen testamentti on alun alkujaan rakennettu. Edellä kuvatut tilanteet vahvistavat sitä ajatusta, että jokaisen ihmisen elämäntilanne on erilainen ja jokaisen kohdalla testamentin laatiminen vaatii tarkkaa pohdintaa ja asiantuntemusta. Testamentin laatiminen on tärkeä osa jäämistösuunnittelua ja parhaimmillaan se antaa pesän osakkaille työkalut siihen, miten eri varallisuuslajien, omistusoikeuksien ja säilytyksien kanssa toimitaan. Erityisesti testamentti antaa ohjeet sille, kuka tai ketkä määrätään asioita hoitamaan ja lopulta toimeenpanemaan vainajan tahto.

Seinäjoella 05.04.2021 - lakisuometar Annina Rantalahti