Mummi, miksi sä kirjoitat kuolemasta

Mummi, miksi sä kirjoitat kuolemasta

Kymmenvuotiaan kysymys yllätti ja vastauksen muotoileminen vei hetken aikaa. Olen luennoinut kuolemaan liittyvistä asioista ja muista Minun tahtoni kirjan sisältöön liittyvistä aiheista monesti kirjan julkaisun jälkeen. Usein esitetty kysymys on ollut, mistä sait idean kirjan kirjoittamiseen. Tähän on ollut helppo vastata kertomalla oma tarina siitä, miten prosessi on lähtenyt käyntiin ja edennyt. Kaikkihan lähti käyntiin silloin kun suunnittelin 50-vuotisjuhlia ja tajusin, että elämää on enemmän takana kuin edessä ja viimeistään nyt on hyväksyttävä sekin tosiasia, että jonain päivänä on minun viimeiset juhlat. 


Lapsenlapsen kysymys on palannut hetkittäin mieleen ja olen pohtinut, mistä juontuu haluni kirjoittaa ja puhua kuolemasta. Aihe on tabu, ei sallittava, kielletty. En ole ensimmäistä kertaa puuhaamassa keskustelua aiheesta, josta ympäristö on sitä mieltä, että siitä on parasta olla hiljaa. Tässä on käynyt niin, kuin aiemminkin kiellettyjen aiheiden ympärillä kohdallani, paine on noussut niin kovaksi sisälläni, ettei ole ollut muita vaihtoehtoja kuin tarttua härkää sarvista tehdä asian arkipäiväistämiseksi oma osansa.  


Kuolema on asia joka koskettaa meistä jokaista jossain vaiheessa, ystäväni sanoin, saamme kuoleman synnyinlahjanamme. Toivon, että kuolemasta voitaisiin puhua avoimesti ja rehellisesti. Suuri osa pitää kuolemasta puhumista tabuna, eikä omasta kuolemasta haluta puhua. Tai jos vaikka läheinen haluaa ottaa oman kuoleman puheeksi, kuulijalle se voi olla ahdistavaa ja pelottavaa eikä keskustelua synny. Tilanne voi olla myös toisin päin, joku ahdistuu ellei kukaan suostu keskustelemaan hänen kanssaan kuolemaan liittyvistä ajatuksista. Asian ei tarvitse olla joka päivä keskustelun aiheena mutta totuus on että lisäämällä keskustelua kuolemasta asia arkipäiväistyy. 


Pelkoa asian käsittelyyn lisää myös uskomus siitä, että jos kuolemasta puhuu, se tulee jotenkin lähemmäksi, aivan kuin kutsuisimme sitä tapahtuvaksi. Masennus ja loppuunpalaminen olivat asiat joista halusin lisätä avointa keskustelua -90 luvulta alkaen. Kun aloin tehdä työtä tämän kielletyn aiheen parissa ja puhumaan aiheesta, muistan kuinka sain rajua palautetta, ettei aiheesta saa puhua koska se lisää ihmisten pahoinvointia, en voinut enkä voi vieläkään ymmärtää että asia todella olisi näin. 


Ja se vastaus lapsenlapselle; joidenkin on vaikea puhua omaan kuolemaan liittyvistä asioista vaikka haluaisivat, silloin voi omia ajatuksia kirjoittaa vaikka mummin kirjoittamaan kirjaan.